Suomen kädentaito -messut Pirkkahallissa pe-su, vierailin itse eilen. Näytteilleasettajia oli kahdessa hallissa ja lankaakin jonkin verran. Erityiseksi aarrearkuksi koin Hobboksen pöydät, joilla pääsin selaamaan läpi monta houkuttelevaa kirjaa, joista olin lukenut lehdistä arvosteluja ja/tai netissä nähnyt kuvia yksittäisistä malleista. Jouduin toteamaan monen kohdalla että paljon melua tyhjästä. Wrap Style yllätti erityisesti - ainoa kiinnostava malli oli Shetland Triangle. Ko. malli olikin ainoa, jonka kirjasta entuudestaan tiesin, ja jonka takia sen olin aiemmin halunnut ostaa. Kirjan muut mallit olivat ponchoa ja keeppiä, joita en koe itselleni käytännöllisiksi, joten sai jäädä kirja messuille.

 

266164.jpg

Valley yarnsin Berkshire Bulkya, 85% villa 15% alpakka. 300g sekä fuksiaa että mustaa. Tämä on taivaallista sanoisinko; pehmeää, mutta villan myötä myös joustavaa. Fuksiasta on jo syntymässä kaulahuivi itselleni.

266173.jpg

Tarttuihan sieltä Hobbokseltakin sitten jotain mukaan, nimittäin Stephanie Pearl-McPheen Knitting rules. Luin jo eilen illalla tätä ja olin aivan myyty. Juuri niin oivaltavaa kuin odotinkin! :) Kuvassa myös kallein vyyhti mitä olen koskaan ostanut, silkkilankaa 250g. Lankavarastoni ehdoton ykkönen, tämä oli "pakko saada" vaikka hiukan kirpaisi.

Jäi JYV- postauksessa mainitsematta, että päädyimme Zaniin kanssa yhteistuumin muuttamaan vaihdon aikaisemmaksi. Enemmänkin siis "pikkujouluvaihto", kuten Zanii jo kommentoi. Meille sopi näin paremmin.

Sukat, joihin pyysin kantapään kanssa apua eivät ole edenneet vielä. Uskoisin, että apujenne kanssa osaan nyt kuitenkin tehdä kantapääkavennukset. Iso kiitos kaikille! Neule on menossa pukinkonttiin, joten kiirettä asialla ei ole. Olenkin nyt enemmän keskittynyt koulujuttuihin ja silmiä ärsyttämättömillä langoilla neulomiseen (pientä luksusta) silloin kun vapaata aikaa on ollut.